12.03.2010

Hiljainen perjantai

Hiljainen perjantai..

Todella hiljainen päivä, pitkään nukkumista noin vaihteeksi. Iltapäivällä heittelin pari hakua, tekninen kirjoittaja kuulosti mielenkiintoiselta.. Myöhemmin päivällä kävin kaupassa hakemassa ruokatapreita, teen viikonlopuksi helposti lämmitettävä pataruokaa. Yleensä leiriviikonloppuna, siis kun se järjestetään kotikaupungissa, runsaan aamiaisen lisäksi energiatankkaus Fast:in jauheista, päivällä pataruokaa ja välitauolla toinen energiajuoma ja myslipatukka. Näillä jaksaa yleensä heilua ihan riittämiin. Illalla sitten pitää syödä sen verran kuin menee, seuraavaa päivää ajatellen. Leiri sinänsä on varmaan aika peruskauraa, ehkä jopa tylsä, mutta pakko mennä pätemään että josko vyökoelupaa heltiäisi, eikä heltiä, mutta mentävä on, kyllä sen tietää. Leirin jälkeen voikin aloittaa kevyen joululoman vedetyistä treeneistä ja tehdä kaikkea muuta mitä on jäänyt vähän rästiin, loikka treeniä, lenkkiä, punttia, venyttelyä, motoriikka ja liikeratoja. Myöhemmin illalla voisi koittaa kirjoittaa muistiinpanoja ylös, niitä kertynyt jo pieni nivaska. Ne kun kirjoittaa ja tarkistelee niin parituhatta sanaa tulee helposti kasaan.

Kyllä tämä tästä, hitaasti mutta varmasti…

No comments:

Post a Comment