1.03.2011

Vuosi alkaa kiireellä niin kuin aina.

Tuntuu että pitää revetä joka suuntaan, on tilaisuuksia ja velvollisuuksia.. vaikka onkin toisaalta hyvä. Jospa jokin niistä tosiaan poikisin jotain hieman enemmän.. Onneksi pääsee kaikkea pakoon treeneihin, pääsee nollaamaan päästä kaiken painolastin. Ekat treenit joulutauon jälkeen tänään, kuntopiiriä, sitten jonkin verran painojen kanssa heilumista ja aerobista loppuun, myöhemmin kävin perusvenyttelyt rauhassa läpi. Tipaton ei päässyt alkamaan ensimmäisestä päivästä, mutta kokeillaan josko sen saisi jatkumaan yli sen yhden kuun, vähintään. Kevät tulee olemaan täynnä treenejä ja leirejä, ei tässä ehdi krapulapäiviä viettämään. Netistä löytyi Kindle for PC, Amazonin ohjelma elektronisten kirjojen ostamiseen, lukemiseen ja hallintaan. Tuntui ihan pätevältä, vaikka kannettava ei mikään hyvä alusta kirjojen lukuun olekaan. Vanhempia kirjoja löytyy ihan mukavasti eri saiteilta luettavaksi, vanhempaa tuotantoa mutta silti hyvää. Herman Hesse, Agatha Christie, Edgar Allan Poe, James Thoreau.. ihan vain mitä nopealla vilkaisulla tuli haettua omaan kirjastoon, maksutta. Enää puuttuu aikaa lukea, tuntuu olevan tuhottomasti asioita jotka pitäisi tehdä juuri nyt ja heti. Huomenna karatea.

No comments:

Post a Comment